Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Olen järkyttynyt. Jos ei ole kansanedustajissa sananvapauden puolustajia, ei niitä ole enää edes toimittajien keskuudessa. Kommentit Niklas Herlinin kirjoitukseen Uuden Suomen verkkosivuilla olivat käsittämättömiä. Sen vielä jotenkin tajuaisi, jos sananvapaudesta mitään ymmärtämättömät nettiviisastelijat taputtaisivat käsiään Herlinin kirjoitukselle ja ennakkosensuurille. Mutta että...
Viikon verran on käyty erittäin analyyttista keskustelua journalismista, toimittajien ja poliitikkojen suhteista. Hienoa. Keskustelussa on myös esitetty vallan hurjia analyyseja. Jos ne ottaisi todesta, mediaa uhkaisi paluu suomettumisen aikaan. Aamulehden entisen päätoimittajan Matti Apusen mielipiteistä syyskuun alussa sain sätkyn. Hän on tehnyt reippaan lehmänkäännöksen, kun...
Presidentti Tarja Halonen torjui tiukasti ja päättäväisesti venäläisten vaatimukset lapsikiistassa. Suomessa noudatetaan Suomen lakeja - ja sillä siisti. Yhtä hyvää arvosanaa ei voi antaa puoluejohtajillemme. Arkoja reppanoita. Vasta kun presidentin kanta oli selvillä, uskallettiin sanoa paha sana niin kuin se on. Suomen ulkopolitiikkaa voidaan moittia arkuudesta ja nöyryydestä Venäjää kohtaan....
1. Pride ja presidentin poksahdus versus Porvoon kolmoissurma. Presidenttimme järkyttyi pahanpäiväisesti, kun Pride-kulkuetta vastaan tehtiin kaasuisku. Vai oliko se sittenkin vain pippurisumuteisku? Joka tapauksessa siinä meni Suomen kansainvälinen maine. Ainakin presidenttimme on sitä mieltä. Järkytys oli muuallakin niin suurta, että piti oikein tarkistaa, menehtyikö kukaan, sairastuiko kukaan...
KHO:n päätös Tiitisen listan salaamisesta on kertakaikkisen käsittämätön länsimaisessa demokratiassa. Päätöstä perusteltiin sillä, että julkistaminen vaarantaisi valtion turvallisuuden. Tästä voidaan päätellä, että listalla on paitsi entisiä myös nykyisiä korkean tason poliitikkoja. Jos listalla olisi ns. tavallisia pulliaisia, se olisi julkistettu jo aikaa sitten. Tähän loogiseen...
Olen järkyttynyt. En olisi ikimaailmassa uskonut, että toimittajien ja kustantajien oma järjestö, Julkisen Sanan Neuvosto, ryhtyy rajoittamaan sananvapautta. Tosin tällaista päätöstä saattoi pelätä. Etukäteen arvelin, että uusi puheenjohtaja yrittää teettää ensi töikseen neuvostolla päätöksen, joka ”puhdistaa” JSN:n lautakasakohussa ryvettyneen maineen - jotta luottamus huippupoliitikkojen...
Kansalle ei kelpaa mediamaksu, 195-200 euroa vuodessa perhettä kohden, vaan Ylen toiminta pitää rahoittaa valtion budjetista. Tuskin vaatijat ovat ymmärtäneet, että budjettirahoitus se vasta kalliiksi tulee. Jos perheessä on kaksi työtä tekevää aikuista, pienituloisissakin talouksissa maksurasitus nousisi nykyisen tv-luvan tasolle (noin 230 euroa talous). Keskituloiset kahden aikuisen taloudet...
SDP:lle ja Jutta Urpilaiselle kävi kehnosti. Tuli räksytetyksi sen verran paljon kolmen vuoden aikana, ettei puolue enää kelpaa yhteisten pöytien ympärille. Kukaan ei halua enää alkaa SDP:tä. Yhteistyöstä SDP:n kanssa ei todellakaan tulisi mitään. Onhan se nähty kaikessa. Puolue vesitti perustuslakiuudistuksen ja vetäisi samalla presidentin vaalivankkurinsa vetäjäksi. Siinä meni presidentin...
Suomen kansa haluaa säilyttää presidentin vahvat ulkopoliittiset valtaoikeudet. Tietääköhän tämä samainen kansa, ettei presidentti ole vastuussa mistään kenellekään. Ei puheistaan, ei kahdenkeskisistä neuvotteluista Putinin tai muiden johtajien kanssa. EU-politiikassa presidentti on onneksi kärsinyt kirvelevän tappion, kun valtioneuvosto ja pääministeri uskalsivat Lissabonin sopimuksen jälkeen...
Aivan aluksi varoitus: en ole ilmastonmuutosuskossa. En usko ilmatieteen laitokseen, joka ei kykene ennustamaan oikein edes viiden vuorokauden säätä, saati sitä, tuleeko maailmanloppu, jos emme vaihda hehkulamppujamme halogeenivaloihin ja varo jokaista hiilijalanjälkeämme - mitä ne sitten lienevätkin. En usko tiedemiehiin, jotka perustavat salaseuran (YK:n ilmastopaneeli). IPCC:n tutkijat eivät...
Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös pääministeri Vanhasen lautasgateen on synnyttänyt mylläkän, jota olen seurannut järkytyksestä jäykkänä. Äänekkäimmät ja vihaisimmat kommentit ovat tulleet toimittajilta, joille sananvapauden ja lähdesuojan uskoisi olevan työn ehdoton ja välttämätön edellytys. Vain Kalevan pääkirjoitus, Turun Sanomien päätoimittaja Riitta Monto ja Suomen Kuvalehden Jari...
Suomi on jälleen rähmällään suuren ja mahtavan naapurin edessä. Niin presidentti, pääministeri kuin koko hallituskin kumartavat itään kaasuputki kaulassa. Kukaan ei uskalla sanoa, että kaasuputki on turvallisuusuhka, onhan Venäjä ilmoittanut, että heidän pohjoisen laivastonsa tehtävänä on valvoa putken turvallisuutta. Kokoomuskin vain hyssyttelee. Onneksi vihreitä ei ole vielä ehdollistettu...
Demarien Antti Kalliomäkeä voi suorastaan kiittää rehellisyydestä. Näin raakaa vallanhimoa ei ole nähty sitten 70-luvun, jolloin demarit putsasivat virastoista ulos kaikki porvarivirkamiehet ja istuttivat tilalle sosialistisia järjestelmäherroja. Nyt demarien vanhojen herrojen askelissa on sama kaiku. "Valta kuuluu meille. Ulos porvarisiat." Vaikka SDP keikkuu gallupeissa hädin tuskin kolmannella...
Tasavallan presidentillä Tarja Halosella on täysi oikeus puolustaa kahta lautasta EU:n huippukokouksissa. Näin siitä huolimatta, että perustuslain mukaan valtioneuvostolla olisi jo nyt mahdollisuus heivata presidentti yli laidan EU-kokouksista. Yhtä lailla hänellä on oikeus puolustaa ulkopolitiikan johtamista yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Ja näin hän todellakin on tehnyt viime aikoina...
Tuulikki Ukkola
Oulu
Kokoomus
Olen oululainen toisen kauden kansanedustaja ja Kalevan pitkäaikainen toimittaja. Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteiden maisteri. Luen, luen ja luen, mökkeilen ja uin.
Näytä koko profiili
Lue tietoa blogipalvelusta niin pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?