Halonen kaipaa Suomeen venäläistä demokratiaa
Tasavallan presidentillä Tarja Halosella on täysi oikeus puolustaa kahta lautasta EU:n huippukokouksissa. Näin siitä huolimatta, että perustuslain mukaan valtioneuvostolla olisi jo nyt mahdollisuus heivata presidentti yli laidan EU-kokouksista.
Yhtä lailla hänellä on oikeus puolustaa ulkopolitiikan johtamista yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Ja näin hän todellakin on tehnyt viime aikoina lähes jokaisessa haastattelussa.
Eilinen TV:n Ykkösaamu kuitenkin veti sanattomaksi. Kun argumentit kahden lautasen puolesta on kerta toisensa jälkeen on ammuttu alas - viimeksi EU-selonteon lähetekeskustelussa - Halonen turvautui Venäjä-korttiin. Viimeksi siihen on turvauduttu rähmällään olon vuosina eli suomettumisen aikaan.
Halonen huomautti keskustelussa, että Venäjälläkin kahdelle päättäjälle, presidentille ja pääministerille, riittää töitä. Tässä kannanotossa ei sinänsä ole ihmeellistä. Mutta jatkossa on.
Halonen näet sanoi, että "presidentin ja pääministerin hyvä yhteistyö on tavattoman hyödyllinen asia. En usko yhden miehen, on se sitten pääministeri tai presidentti, demokratioihin."
Toisin sanoen: Venäjällä on demokratia, mutta Länsi-Euroopan maissa ei. EU:n 15 vanhasta jäsenestä kaikkialla muualla on "yhden miehen demokratia" paitsi Ranskassa ja Suomessa. Ranska poikkeaa myös Suomesta, koska siellä presidentti on myös sisäpolitiikan johtaja.
Samalla tavalla myös Yhdysvallat on epädemokraattinen maa, koska siellä presidentti johtaa kaikkea politiikkaa.
***
Presidentti Halosen kammoksumissa "yhden miehen demokratioissa" toimii parlamentarismi eli pääministeri on vastuussa tekemisistään ja sanomisistaan parlamentille, eduskunnalle. Niin myös Suomessa. Sen sijaan Suomen presidentti ei ole vastuussa tekemisistään ja puheistaan kenellekään, ei siis myöskään eduskunnalle.
Eduskunta voi antaa epäluottamuslauseen pääministerille ja hallitukselle, mutta ei presidentille, puhuipa tai tekipä hän mitä tahansa. Presidentti ei ole ns. parlamentaarisen katteen piirissä. Sentään sodasta ja rauhasta päättämiseen tarvitaan eduskuntaa.
Kukaan ei siis tiedä, mitä meidän presidenttimme oikein touhuaa esimerkiksi EU-kokouksissa. Kukaan ei tiedä, mistä hän puhuu kahden kesken esimerkiksi Venäjän johtajien kanssa.
Tähän on puuttunut mm. professori Antero Jyränki ja vaatinut ulkoministeriä mukaan presidentin käymiin neuvotteluihin. Lauantaisen kannanoton jälkeen käytäntöjä on heti muutettava ja ulkoministeri otettava mukaan myös kahdenvälisiin keskusteluihin.
***
Jokainen tietää, ettei Venäjällä ole demokratiasta tietoakaan. Vielä Jeltsinin aikaan saattoi kuvitella, että itänaapuri olisi kulkemassa kohti demokratiaa. Mutta sitten valta vaihtui. Demokratisointi katkesi. Tilalle tuli voimapolitiikka, naapurimaiden uhkailu ja energian valjastaminen voimapolitiikan välineeksi. Hajota ja hallitse -politiikalla pidetään EU riitaisena.
Halosen ihailemassa kahden miehen demokratiassa on tapettu 300 toimittajaa kymmenen vuoden aikana. Tällaisesta maastako Suomen tulee ottaa oppia?
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Kuuluko tämä Tuulikki:
"...Kukaan ei siis tiedä, mitä meidän presidenttimme oikein touhuaa
esimerkiksi EU-kokouksissa. Kukaan ei tiedä, mistä hän puhuu kahden
kesken esimerkiksi Venäjän johtajien kanssa..."
a) ompeluseura - ongelmakategoriaan?
b) naistenhuone - ongelmakategoriaan?
c) 7-päivää - ongelmakategoriaan?
d) Kaverille myös - ongelmakategoriaan?
Aika moni tuntemistani on pitänyt kirjoituksiasi melko
arvostettuina ja uusia näkökulmia avartavina.
Ettei vain €U-kuume nyt olisi herra Pöntisen lailla syynä
tähän garderoobisi esittelyyn?
Arsenikki on vahva mauste, joka voi helposti
pilata koko päivällisen.
- Arsenikki on vahva mauste, joka voi helposti
pilata koko päivällisen.
Laittaisin tuon loppukirin piikkiin. Sudella on tarkat silmät ja hyvä poliittinen vainu.
Tuulikki Ukkola lienee maan kaikkein kehnoimpia perustuslain tuntijoita.
Erityisesti pimentoon on Ukkolalta jäänyt Perustuslain 29 § Kansanedustajan riippumattomuus:
"Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset."
Ukkolallahan lörähti sakiat housuun Lex Nokian eli urkintalain vaikutusten pikku hiljaa selvitessä hänelle. Itki Kalevassa, että kun ne isot pojat pakotti. Surkea esitys; joutuneeko Jukka korjaamaan päästöt?
Joten presidentin valtaoikeuksien osaltakin kompetenssinsa tulkintoihin on ihan Sasi-luokkaa, eli ei minkäänlaiset. Ainoana mittarina on Kokoomuksen ja sen taustalla olevien omistajien etu.
Erityisesti Ukkolan kannattaisi lukaista (ensimmäisen kerran?) perustuslain ulkoministerille antama roolitus (93 §): "Ulkopoliittisesti merkittävien kannanottojen ilmoittamisesta muille valtioille ja kansainvälisille järjestöille vastaa ministeri, jonka toimialaan kansainväliset suhteet kuuluvat."
Joten ihan tarpeellistahan se on Stubbin olla kuuntelemassa, mitä ulkopoliittinen johtomme on päättänyt, jotta voisi tarvittaessa eli presidentin sitä pyytäessä käydä kertomassa siitä muille valtioille jne.
Meillähän on nyt siinä mielessä outo tilanne, että emme tiedä, mitä Stubb milloinkin laukoo suustaan Ricen, Clintonin et ale kanssa keskustellessaan. Siinä voi koko Suomi joutua naurunalaiseksi, jos juttunsa on tuota 080808-luokkaansa.
Venäjällä on suvereenisti vallassa Kokoomuksen venäläinen veljespuolue Yhtenäinen Venäjä eli Putinin puolue. Muiden solvailun sijaan Kokoomuksen kannattaisi puoluetason veljestapaamisessa kertoilla nämä huolenaiheensa (jotka me ei-kokoomuslaiset ja ei-putinilaiset myös jaamme) reilusti Putinille ja pyytää tilanteeseen korjausta.
Näin menettelivät ainakin ennen sos.dem. puolueet pohjoismaisessa yhteistyössä. Ja hyvää jälkeä syntyi.
Nyt on synnytetty vain köyhyyttä Suomeen, ja venäläismallinen urkintalaki toki myös Kokoomuksen toimesta ja Ukkolan tuella.
Tuulikkin Ukkola ei selvästikkään tiedä miten Venäjä on kehittänyt viimeisten vuosien aikana paikallista itsehallintoa.
Suomen politiikkojen ongelma on se, että puhutaan Venäjästä niin kuin oltaisiin joku asiantuntija.
EU:lla ja Suomella ei ole todellakaan mitään kehumista demokratialla. Suomen kansalta on viety mahdollisuus vaikuttaa asioihin ja kansanäänestykset on tyrmätty poliittisen eliitin toimesta yksi toisensa jälkeen.
NatoTuulikki tietään varmaan mihin pyrkii.
Tuulikki Ukkola on yksi rohkeimmista kansanedustajistamme. Hän ei pelkää muumimamman kostoa eikä trendikkäiden silmänpalvojain paheksuntaa. Melkein toivon, että hän ei pärjää eurovaaleissa, koska tällaisia poliitikkoja toden totta tarvitaan eduskunnassa.
Ukkola on populisti, ekana marisi Seiskalehden Lordi-sotkusta, nyt on marissu milloin mistäkin, ei kait kukaan mene halpaan?
Ja oikeistolaiset, antakaa sen Halos-vihan nyt vähän laantua, sillä seuraava pressa on kaiketi teidän Jumalanne eli Sauli. Sitten on Ukkolakin taas turpa kiinni kiltisti.
Huh. Taidettiin saada kokoomuslainen Johan Bäckman tai Leena Hietanen. Samankaltaista, tietoista todellisuuden väärin-tulkintaa täynnä. Luoja meitä innokkailta mutta vanhemmilta naisilta suojelkoon.
Halosen olisi pitänyt ehkä sanoa, että hän uskoo vain yhden naisen demokratioihin, paitsi Venäjällä, jossa valta kuuluu miehille.
Toivottavasti hän osaa antaa Putinille oikein lämpimän poskipusun. Muistaakseni Urho Kekkonen, puhumattakaan Mauno Koivistosta, ei koskaan pussannnut itäisen naapurimaan johtajia.
Suomestakin meinasi tulla demokratia mutta Ahti karjalainen sammui.Rauha Jeltsinin muistolle.
Ihmetyttää vain miten venäläiset saivat irlantilaiset sanomaan EI Lissabonin sopimukselle.Ja miten venäläiset onnistuivat sekoittamaan balttien ja puolalaisten mielet sekasortoon.
Hajoita ja hallitse.Venäjä haluaa Turkin EU:hun ja rakentaa uusia Berliinin muureja keskelle Eurooppaa,vanhoihin kommunistimaihin.Venäjä perusti Kosovon mutta unohti kertoa kuka laskut maksaa.No EU tietysti.Venäjä ei halua että Venäjä ja EU lähentyvät eikä Venäjä halua että EU henkilöityy ja saa yhden suun jolla puhua.
Hajoita ja hallitse.Joskus kun turhauttaa tekisi mieli sanoa näille politiikan oppimestareille,hajoa ja happane.
Sauli-Jumalan odottelu tekee kärsimättömäksi, etenkin vaalien alla. Venäjä-kortilla lyöminen saattaa aiheuttaa selittelyjä seuraavassa veljespuolueiden kokouksessa. - TU unohtaa, että kaikille korrektit Venäjä-suhteet eivät ole kirosana.
Ukkola kokoomuksesta käyttää alaarvoista kieltä kansan valitsemasta presidentistä, jos niinistö kokoomuksesta ei olisi hävinnyt haloselle, olisi toinen ääni kellossa. Sivistyneessä maassa presidenttiä ei heivata yli laidan, vaan asiat hoidetaan demokratian pelisäännöin. Tottakai kaksi lautasta on demokraattisempaa, kuin yksi lautanen, tätä halonen tarkoitti, ei suinkaan venäjän hyvää demokratian tilaa ja tämän ukkola hyvin tietää. Vvp= valehtele, vääristele, pimitä.
Presidentin on kansa valinnut suorilla vaaleilla. Kansa ei ole valinnut yhtäkään ministeriä
Mikäs olikaan Ukkolan kanta demokratiaan? Kansa on tyhmää ja äänestää väärin?
Jokainen tietää, ettei Venäjällä ole demokratiasta tietoakaan. Venäjäkortti on tietenkin hyvä vaalivaltti. Siitä kun Ukkolan lisäksi suurin osa suomalaisista on autuaan tietämättömiä.
Kysytäänpä näinpäin! Suomessa sanomalehdet ovat kokoomuslaisten omistuksessa. Mikä on vaikutusvaltaimman kokoomuksen politiikkaa tukemattoman lehden levikki ja ilmestymiskerrat? Radio ja TV ovat samojen omistajien hallussa lukuunottamatta YLE:ä, jossa myös muilla porvaripuoleilla (PS:a ja KD:ta lukuunottamatta) on teoreettinen sananvalta.
Tällainen tilanne median hallinnan suhteen taitaa sopia hyvin edustaja Ukkolan yksipuoluejärjestelmään.
Onhan netti sanotaan. Sama netti on Venäjälläkin. Tosin sillä erotuksella, että siellä kaikilta uutissivuilta pääsee suoralla linkillä ulkomaisen, Venäjästä kauhutarinoita kertovan propagandan pariin. Suomella tällaista uhkaa ei vielä ole, elleivät Ukkolalaiset onnistu sohlaamaan välejämme Venäjään niin, että sieltä sitä alkaisi tulla.
Kansa äänesti presidentin ja kansa sitä ja kansa tätä.. Joopa joo. Jos viisas kansa saisi päättää, niin meillä olisi kuolemanrangaistuskin varmasti käytössä. Raiskaajilta leikattaisiin munat ja siten joukossa olisi muutamia potentiaalisia "munattomia terroristeja", kun osoittautuisikin myöhemmin riippumattomassa valitusasteessa, että syytön tuli tuomittua!
Pres Halonen ei nyt ensimmäisen kautensa jälkeen muistaakseni ole "tehnyt tiliä kansalle" ei Eurooppapolitiikasta ei muustakaan ulkopolitiikasta, paitsi että esim. USA on sen tehnyt, ettei mokomaa vatukkoa kutsu viralliselle valtiovierailulle. SE, että Halonen kehui ykkösaamussa viime lauantaina, että "olenhan mie valkoisessa talossa vieraillut"? Niin, ohan se, muttei virallisella vaan 16.4.2002 oli nuhteilla Suomen nuivasta suhtautumisesta terrorismin vastaiseen. Tuona samana päivänä erosi sitten Halosen mainitsema Jumalhenkilö Euroopan ombudsman. Eipä ole media viitsinut vaivata päätää MIKSI!
Itselläni olisi paljonkin kerrottavaa tuosta "kansan valitsemasta", mutta jään odottelemaan vuosiksi eteenpäin josko joku toimittaja tulisi ja kysyisi, sillä faktoja löytyy sen verran..
Heitetään huumoria lopuksi:
Tarjan olkihattu tuulessa heilui ja Jaakon pallit kassissa keinui. Tarja se puheen Eurooppa Neuvostossa piti ja itkuahan siitä tuli, mutt suhteen lujan se sai esittelijään, joka lähtikin ihmisoikeusvalitusta vesittämään. Suomi juhlisti puheenjohtajuuttaan ja kutsuttuina oli luottoesittelijät euroopan, mutt yks oli poissa parlamentin, siitä tiesi Pentin..?
Tuulikki Ukkola olet hyvällä asialla!
Sain tänään postia Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta ja yllätykseni oli melkoinen. Valitukseni valtiota vastaan (isyydenvahvistaminen), oli 3 tuomarin seulontamenettelyssä hylätty ja käsittelykin oli tapahtunut vajaassa kuukaudessa valituksen rekisteröimisestä?
Kertaan lyhyesti:
a) Tein 15 liuskaa pitkän yksilövalituksen 21.4.09 ja postin siis sen samana päivänä.
b) Sain IOT:ltä 27.4 vahvistuskirjeen valituksen saapumisesta ja sille oli annettu rekisterinumero 21599/09 Laakso v. Suomi. Asiaa käsitteli neljäs jaosto.
c) Tänään 1.6 sain postia IOT:ltä ja kirje oli päivätty 26.5.09, minulle ilmoitettiin näin:
"NELJÄS JAOSTO
CEDH-LE11.OR(CDI)
LLE/LLE oe
Valitusnro. 21599/09
Laakso v. Suomi
Kirjoitan Teille ilmoittaakseni, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin päätti 19 toukokuuta 2009 yleissopimuksen 28 artiklan mukaisesti, ettei yllämainittua valitusta oteta tutkittavaksi, koska se ei täyttänyt yleissopimuksen 34 ja 35 artiklojen mukaista tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä. Tuomioistuin teki ratkaisunsa yleissopimuksen 27 artiklan mukaisesti kolmen tuomarin ( L. Mijovic puheenjohtajana sekä P. Hirvelä ja M. Poalelungi jäseninä) muodostamassa komiteassa.
Kaiken hallussaan olevan aineiston perusteella ja sikäli kuin valituksen kohteena olevat seikat kuuluivat tuomioistuimen toimivaltaan, tuomioistuin katsoi, ettei valituksesta ilmennyt yleissopimuksessa tai sen lisäpöytäkirjoissa tunnustettujen ihmisoikeuksien loukkausta.
Tämä päätös on lopullinen eikä siitä voi valittaa tuomioistuimelle, sen suurelle jaostolle eikä millekään muualle valituselimelle. Toivon Teidän siten ymmärtävän, ettei tuomioistuimen sihteeristö voi antaa Teille enempää tietoa komitean päätösneuvotteluiden sisällöstä tai jatkaa kirjeenvaihtoa kanssanne sikäli kuin kysymys on tästä ratkaisusta. Tuomioistuin ei enää toimita Teille muita tähän valitukseen liittyviä asiakirjoja. Tuomioistuimen antamien ohjeiden mukaan valitukseen liittyvä asiakirjavihko tuhotaan vuoden kuluttua päätöksen päivämäärästä.
Tämä ilmoitus on tehty Teille tuomioistuimen työjärjestyksen 53 artiklan 2 kohdan mukaisesti
Komitean puolesta
F. Araci
Osaston apulaiskansliapäällikkö"
Ymmärrän, että suomalaislakimiehillä tuli *kiire* tehdä tyhjäksi kokonaisuutena ajatellen koko valitukseni runko, sillä IOT:ssä on kaksi muutakin yksilövalitusta käsiteltävänä ja kun kyseessä on valittajan jatkuva oikeuksien loukkaaminen siitä nimenomaisesta syystä, jota tämän (isyyskanne) asia koski, niin uskoakseni se *order Halonen* ei turhia lennellyt Eurooppa Neuvostoon, jota niin kehui ja Sinikka Hurskainen presidenttiforumissa 15.5.09 suorastaan YLISTI!!!
On pakko todeta, ettei Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ole enää riippumaton ja puolueeton - suhteessa suomalaisvalittajiin! Tätä ovat monet muutkin kritisoineet ja omakohtaisten kokemuksieni pohjalta on pakko yhtyä heidän näkemyksiinsä. On luonnotonta, että jo toistamiseen vahvasti perusteltu yksilövalitus hylätään, joista ensimmäinen tehtiin tyhjäksi Jacob Södermanin nimittämisen myötä EU:n ensimmäiseksi oikeusasiamieheksi. Siinä oli hallitukselta pyydetty huomiot ja nyt tämä? Pitääkö tässä orientoitua siihen, että olen ikään kuin Euroopan IOT:n *vahvistama Jeesus*. Olen jäänyt juridisesti isättömäksi laajemman veriryhmätutkimuksen tuloksi (1989), kun isyysindeksi jäi 4.9 ja prosentuaaliseksi todistusvoimaksi muutettuna 83,1%.
Tuolloin oli vallalla vakiintunut oikeuskäytäntö, joka vaati 95% todistusvoimaa, että isyys pystyttiin vahvistamaan. Tänäpäivänä DNA menetelmin se on 98%.
On paljon porua "isän oikeuksista - lapseen", mutta missä lepää ne lapsen oikeudet saada tietää biologinen alkuperänsä? En ole lähtenyt tätä asiaa milloinkaan selvittelemään mistään *lapsen rakkaudesta isään*, vaan siitä syystä, että pääsisin lopuiltakin vainoajastani, kiusaajasta ja henkilöstä joka on elämästäni tehnyt totaalihelvetin EROON lopullisesti!
Korkein oikeus vielä makaa valitusluvalla tässä asiassa, mutta nyt sieltä putoaa päätös *ei valituslupaa*. Se on niin kovin helppo tehdä, kun minun oli reakoitava (6 kk:n) säännön mukaan IOT:n Vaasan hovioikeuden päätöksestä.
Te kansanedustajat olette paljonvartijoina. Tehkää jotain, ettei tämä ruokoton meno jatkuisi kovin pitkää. Tähän on tultu?
Erkki K. Laakso
Alavus
PS. Ironista on se, etten tiennyt kuin vasta tänään klo. 10.00, että tämäkin yksilövalitus ei "itketty", mutta ehkäpä "laulettiin" kumoon..
Johtaako Yhdysvaltoja nyt Obama Barack vai Obama Barack ja Hillary Clinton, Tuulikki Ukkola? Mistä Obaman painotukset ovat kotoisin?
Halosen tehtävänä on estää Erkki Tuomiojan nuotein pääministereitä tekemästä itseään suurempia tyhmyyksiä. Mauno Koiviston tehtävänä oli varmistaa se, että Holkeri toteutti tuhopolitiikan.
No ei ole hääppöinen Kalevakaan, jos ei Kehä-Sanomat tai Lapin Kansa tai Yleisradiokaan.
Jos ei päästä sopuun kuka edustaa Suomea EU:n huippukokouksissa on lähes pakko lähettää koko yli viisimiljoonainen kansa sinne. Meillä pitäisi olla EDUSTAJA siellä eikä useampia - muillakaan ei ole kuin yksi EDUSTAMASSA. Olemmeko nyt todistetusti euroopan riitaisin kansa kun edustajastakaan ei sopua saada, vai onko meillä riitaisin presidentti? Pääministeri ei ainakaan riitaa haasta, anteeksi vaan pyytelee, oli aihetta tai ei.
Ukkola on oikeassa mitä tulee USA:n ja Ranskaan. Ajatellaanpa, miten suuren muutosprosessin Obaman valinta käynnisti politiikan jokaisella osa-alueella. Ei voi pitää terveenä yhteiskuntakehityksenä, että ensin ollaan yhden miehen panttivankeja ja sitten kerralla kaikki uusiksi. Myös liittolaiset joutuvat riippuvaisiksi naapurimaan yhden johtajan ailahduksista.
Halonen on joutunut ottamaan vastaa yhden teoissaan harkitsemattoman pääministerin eronpyynnön, mutta hän itse on kautensa käytännössä erottamaton riippumatta niistä välipuheista, mitä hän mm. sattuu naapurin johdon kanssa tekemään.
Vetoaminen kansan antamaan mandaattiin ei oikein päde kaksivaiheisessa vaalissamme. Jos aluksi on kolme tasaväkistä ehdokasta, edustaa valittu kolmannesta kansasta. Vastaava tilanne eduskuntavaaleissa tuottaa hallituksen, jolla on kahden kolmanneksen enemmistö. - Tosin kansassa elää ajatus, että se tarvitsee kuningasta tai keisaria suojelemaan muiden herrojen mielivallalta ja Herraa suojelemaan kuninkaan ja keisarin mielivallalta.
"Jos ei päästä sopuun kuka edustaa Suomea EU:n huippukokouksissa on lähes pakko lähettää koko yli viisimiljoonainen kansa sinne. Meillä pitäisi olla EDUSTAJA siellä eikä useampia - muillakaan ei ole kuin yksi EDUSTAMASSA. Olemmeko nyt todistetusti euroopan riitaisin kansa kun edustajastakaan ei sopua saada, vai onko meillä riitaisin presidentti? Pääministeri ei ainakaan riitaa haasta, anteeksi vaan pyytelee, oli aihetta tai ei."
Perustetaan kolme valtiota: Ahvenanmaa, Uusimaa ja Suomi. Israelkin jakautui Juudeaan ja Israeliin.
Päivi Hirvelä on ilmeisesti eliittimme luottomies ja tehtävä on seuloa pois suomalaisten valitukset. Sama tehtävä on jo aiemmin ollut suomalaisilla mahdollisuuksien mukaan, mutta nyt on lukuisten EIT-tuomioiden vuoksi ryhdytty kunnolla iskuun.
EIT ei kannata oikeutta, vaan vastuullista oikeutta. Helsingin Sanomat ei kannata sananvapautta, vaan vastuullista sananvapautta.
Kyllä oli loistava kirjoitus Ukkolalta!
Jos vielä saataisiin Suomenkin parlamentarismi toimimaan oikeinpäin, eli että hallituksen on nautittava eduskunnan luottamusta eikä päinvastoin. Nythän tosiasiassa hallituspuolueiden kansanedustajien on nautittava hallituspuolueiden luottamusta ja parlamentarismi on vain muodollista.
Kahden nelivuotiskauden (1995-1999 ja 1999-2003) jälkeen EU:n oikeusasiamies Jacob Söderman palasi Suomeen. USA:n poliittinen järjestelmä on presidenttikeskeinen järjestelmä. USA:ssa ei ole parlamentille vastuussa olevaa hallitusta. "Hallitus" on presidentin kabinetti. Presidentti valitsee ja erottaa "ministerit". Presidentti johtaa suvereenisti USA:n ulkopolitiikkaa.
Halonen matkusti KGB-presidentti Putinin kanssa Suomen presidentin virka-autolla Lahteen EU:n ja Venäjän huippukokoukseen. Kukaan ei tiedä, mitä sen matkan aikana puhuttiin. Kokouksen puheenjohtaja oli Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Matti Vanhanen. KGB-Putinin Venäjä on demokratian irvikuva. KGB-Putinin Venäjällä ei ole sananvapautta, ei lehdistönvapautta, ei oikeusturvaa eikä oikeussuojaa. Pyöveli Josef Stalin on palautettu kunniaan.
Olen toisessa yhteydessä todennut, että mikäli kokoomuslaisia valitaan europarlamentin jäseniksi, niin suosikkejani on ilman mutta kokoomusnuorten pääehdokas Tuulikki Ukkola. Nainen, joka ilmeisesti pienessä viinissä ollessaan levitteli vanhaa valhetta, että Halonen olisi mukamas halunnut Suomen liittämistä Neuvostoliittoon. No, tuosta valheesta Ukkola jäi rysän päältä kiinni. Toinen samaa löysäpuheisten sarjaa on Ari Vatanen. Hänelle kaikki ympäristön suojelijat ovat stalinisteja. Ilmeisesti tuohon joukkoon kuuluu myös tunnettu luontoharrastaja Pertti Salolainen. Näiden kahden älypään joukkoon on kai sitten pakollista nimetä Kai Pöntinen, jota Suomen Kuvalehdessä tituleerattiin "viikon valopääksi". Tuosta kolmikosta kauppakamaripojat saisivat itselleen ja asialleen arvoisensa ajajat.
Nimimerkki toinen euromies on nähnyt huonosti väittäessään, että "Halonen matkusti KGB-presidentti Putinin kanssa Suomen presidentin virka-autolla Lahteen EU:n ja Venäjän huippukokoukseen. Kukaan ei tiedä, mitä sen matkan aikana puhuttiin." Oliko sinullakin valkkaria pään täydeltä kun et nähnyt autonkuljettajaa ja ministeri Paula Lehtomäkeä, joka toimi matkan aikana myös tulkkina.'
Totuus ei tietysti ollut neuromiehelle mitenkään tärkeä. Tärkeintä oli se, että sai ottaa potastaan sitä ihteään ja levitellä sitä nettipalstalle Tuulikin tueksi.
Hyvä Tuulikki. Olet harvinainen, rehellinen ja suorapuheinen poliitikko. Onneksi kaltaisiasi poliitikkoja on vielä Suomessa! Tsemppiä.
"toinen euromies" - "Kahden nelivuotiskauden (1995-1999 ja 1999-2003) jälkeen EU:n oikeusasiamies Jacob Söderman palasi suomeen". Kyllä. Niin palasi niin, mutta ei ollut toista kauttaan loppuun ja ilmoitti vetäytyvänsä ennenaikaiselle *eläkkeelle* virastaan jo 16.4.2002. Tuolloin Söderman *perusteli* eläkkeelle vetäytymistään täytettyään 65 vuotta 19.3.2003! Ironiaa on siinä, että olemme molemmat syntyneet samana päivänä 19.3.
Aiheesta kirjoitti 17.4.2002 tuolloin HS ja "lyhyesti" palstallaan seuraavasti:
"Jacob Söderman jättää työnsä ennenaikaisesti
Bryssel. Euroopan unionin oikeusasiamies Jacob Söderman ilmoitti tiistaina jättävänsä työnsä ennenaikaisesti ensi vuoden huhtikuussa.
Söderman perusteli päätöstään sillä, että hän täyttää ensi vuonna 65 vuotta ja haluaa jäädä eläkkeelle. Hänen toimikautensa olisi jatkunut vuoteen 2004.
65 vuotta on normaali eläkkeellemenoaika EU:ssa. Olen ollut nyt 40 vuotta julkisessa palveluksessa lakimiehenä, joista 13 vuotta oikeusasiamiehenä. Minusta tämä saa nyt riittää. Söderman perusteli.
Söderman on tehnyt virastaan näkyvän muiden muassa kritisoimalla jatkuvasti komissiota ja unionin avoimuuden puutetta.
Viime aikoina Söderman on muiden muassa vaatinut EU:n instituutioita poistamaan virkojen ikärajat. Kuin läksiäislahjana EU-parlamentti sekä komissio ilmoittivatkin viime viikolla poistavansa työpaikkojen ikäräjat".
Helsingin Sanomat teki läksiäishaastattelun Jacob Södermanista vielä 30.3.2003 sunnuntain painoksessa otsikolla "Jaacobin pitkä paini". Toimittaja Petteri Tuohisen kynästä otan pari erikoista poimintaa tähän lopuksi:
- EU:n oikeusasiamies on taistellut oikeudenmukaisemman maailman puolesta 60- luvulta lähtien. Eikä taistelu pääty, vaikka 65 vuotias Söderman jää huomenna eläkkeelle. Hyvästellessään tuttujaan Brysselissä, Luxemburgissa ja Starbourgissa, hän tiesi jo seuraavan kohteensa: *Keski-Amerikassa on oikeusasiamiesten asiat saatava kuntoon*. Keski-Amerikassa tavallaan sulkeutuu Södermanin ympyrä.
- Komission puheenjohtaja Romano Prodi raivostui muun muassa kolme vuotta sitten, kun The Wall Street Journal- lehdessä julkaistiin Södermanin kirjoitus, jossa vähäteltiin komission uudistuksia.
Kiukkuinen Prodi löi takaisin ja lähetti Södermanin valinneelle europarlamentlle kirjeen, jonka mukaan oli *odottamatonta* ja EU:n instituutioiden kannalta erittäin *vahingollista*, saada tälläistä arvioita *lehdistön kautta tunteellisella ja vakavasti vääristyneellä tavalla*.
- EU:sta on tullut Södermanin ansiosta ainakin sikäli oikeudenmukaisempi paikka, ettei hallintokoneisto enää harjoita ikärasismia. Yli 35 vuotiaiden oli aiemmin vaikea päästä uraputkeen, mikä syrji erityisesti naisia.
Uudistusten hitaudesta huolimatta Söderman uskoo, että EU on oikealla tiellä. *Hän on kuitenkin
pahoillaan siitä, että tavallinen kansalainen kohtaa kaiken maailman vaikeuksia, kun hän haluaa johonkin asiaan oikaisua*.
Miksi Jacob Söderman ei mennyt Keski-Amerikkaan laittamaan "oikeusasiamiesten hommia kuntoon"?
Miksi Haastoi EU-komission ja sen puheenjohtajan Romano Prodin 2000, kun oli saanut edellisestä yrittämästään ministerineuvostolta 1997/1998 jo turpiinsa.
Oliko Söderman "pahoillaan" mm. siitä, että teki vetoomukseni tyhjäksi EU-parlamentin vetoomusvaliokunnassa eroilmoituksellaan 16.4.2002. Erikoista tuossa oli ajoitus, kun se tapahtui samalle päivälle presidentin ja sisäministerin USA:n vierailun kanssa, kun Tarja Halonen attaseasoineen oli G.W. Bushin luona "ripittäytymässä nuivasta suhtautumisesta terrorismin vastaiseen"?
Loppukateetiksi otan HS:n Petteri Tuohisen haastattelusta viimeisen kappaleen:
"Maailmanpolitiikkaan ei EU:n oikeusasiamiehen sananvalta tietenkään ulotu, mutta mikään ei estä puhumasta siitä. Söderman näkee Irakin kriisissä suuria vaaroja, mutta myös mahdollisuuksia.
On todella *vaarallista, jos Bushin takana olevat ääriryhmät katsovat, että YK voidaan poistaa*. Tapahtumat johtavat myönteisempään tulokseen, jos sota osoittautuu niin kamalaksi kokemukseksi, että ihmiskunta ymmärtää, ettei niin voida menetellä.
Monet Brysselissä työskentelevät kolleegat ovat sanoneet, etteivät aina oikein ymmärrä Södermania. Silloin ongelma saattaa johtua kuulijasta, jolta Södermanin ironia ja sarkasmi menevät ohi korvien. EU:n virkamiehiltä kun ei ole odotettu kuivaa huumoria ilman virneen värettäkään naamalla. Söderman tunnustaakin *huumorinsa aika ajoin aiheuttaneen väärinymmärryksiä*, vaikka EU:n käytävillä häntä on *aika hyvin siedetty*.
Seuraavaksi Söderman matkustaa siis Keski-Amerikkaan. Hänestä on surullista, että pohjimmiltaan rikkaissa maissa hallinto ei toimi ja *diktaattoritkin valitaan demokraattisesti*. Mutta siellä on *rohkeita* ihmisiä".
Eipä tuohon usko Erkkikään, että a) ensin kiire eläkkeelle 65 v ja sitten b) Keski-Amerikkaan ei ilmeisesti kelvannut ja c) Kokeili siipiä JSN:n puheenjohtajana 2 vuotta ja sitten d) eläkeläinen nostettiin Tuula Haataisen varamiehenä eduskuntaan..
Jaakko ilmeisesti kannetaan saappaat edellä eduskunnasta, kunhan ensin on nuukahtanut täysi-istunnossa?
4. Maailmalla asioita seuraavat tietävät, miten Venäjällä on kehitetty paikallishallintoa. Esimerkiksi käy vaikka Tsetsenian nukkehallitus tai nyt viimeksi Sochi, missä kaupunginjohtajan ennakkoäänestyksessä ääniä annettiin satakertainen (!) määrä tavanomaiseen verrattuna ja 90%(!) näistä meni Pakhomoville, joka sitten voittikin vaalit. Koska Pakhomov oli Yhdistyneen Venäjän ehdokas, media tuki vain häntä ja herjasi entistä varapäämisteri Nemtsovia parhaan kykynsä mukaan. Paikoittain ääniä oli enemmän kuin äänioikeutettuja mutta sellaistahan sattuu Yhdysvalloissakin. Paikalliset asukkaat ovat uskaliaasti esittäneet arvostelunsa tapahtuneesta. Presidentti Medvedev on myös tehnyt lakiesityksen, jossa kaupunginvaltuustot voivat erottaa vaaleilla valitun kaupunginjohtajan 2/3 äänillä ja erottamisesta ei voi oikeudessa valittaa. Paikallishallintoa totta kyllä Venäjällä on kehitetty muttei demokratian suuntaan.
EU:n demokratiasta en osaa sanoa mutta Suomessa kyllä demokratia toimii. Äänestäjät saavat juuri mitä uudelleen ja uudelleen äänestävät. Puolueiden ohjelmat tiedetään, valittujen käytös tunnetaan ja kuitenkin muutokset vaaleissa ovat marginaalisia.
"Äänestäjät saavat juuri mitä uudelleen ja uudelleen äänestävät."
-----------
Tämä viittaa siihen, että kansa kaipaa Suomeen venäläistä "demokratiaa".
Tai siihen, ettei kansa kelpaakaan päättämän siitä, mitä se haluaa. Toisin sanoen ei Suomen kansasta olekaan demokratiaa varten - samoin kun Venäjän kansastakaan...
http://www.vaalirahoitusvalvonta.fi/lomakkeet/europarlamenttivaalit/enna...
Ukkolan vaalirahat?
Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä 4.6. on suomalaisten ja myös naapureidemme muistettava kansamme ja maamme asevoimien korvaamaton panos Euroopan valtaosan pelastamisessa totalitarismilta ja panfasistiselta diktatuurilta 1939-1945. Tuo taistelu oli raskas ja uhrimme ansaitsee myös naapurimaidemme varauksettoman kiitollisuuden ja sille on vaadittava niiltä myös valtiotason virallinen kunnioitus.
Toinen maailmansota alkoi, kun liittolaiset ja aseveljet Saksa ja Neuvostoliitto hyökkäsivät syyskuussa 1939 yhdessä Puolaan, toinen lännestä, toinen idästä. Puolan "vapautusta" ja jakoa juhlistettiin yhteisellä Voiton paraatilla Brest-Litovskissa. Saksa jatkoi Molotov-Ribbentrop-sopimuksen mukaisesti maavaltauksiaan Tanskaan ja Norjaan, Neuvostoliitto hyökkäämällä Suomeen marraskuussa 1939 ja miehittämällä Baltian maat 1940. Myöhemmin, kesällä 1941, Hitlerin ja Stalinin liitto kariutui ja nämä Kansainliitosta 1939 laittomien hyökkäystensä takia erotetut lainsuojattomat roistovaltiot ajautuivat eri puolille maailmansodan osapuolia.
Suomi ei ollut koskaan varsinaisesti natsi-Saksan liittolainen, mitä N-liitto oli 1939-1941. Suomi ei saksalaisten tukemanakaan koskaan syyllistynyt natsi- ja stalinilaisarmeijoiden tapaisiin sotarikoksiin tai liittänyt miehittämiään vieraita alueita omaan alueeseensa. Vain Viipurin lääni (ja Hankoniemi) palautettiin Eduskunnan päätöksellä Suomelle joulukuussa 1941. Emme lähteneet Leningradin ym. siviilikohteiden tuhoamisen tielle totalitaristivaltojen imperialismin tapaan. Emme vainonneet omia tai muiden maiden juutalaisia, emmekä venäläisiämmekään.
Meillä on oikeus ja velvollisuus muistaa, että demokraattinen Suomi asettui ensimmäisenä maana Euroopassa uskottavasti ja tehokkaasti (mitä Puola ei kyennyt tekemään) jo 1939 aseellisesti vastustamaan Hitlerin ja Stalinin panfasistista diktatuuriliittoumaa - mikä mitä todennäköisimmin vaikutti ratkaisevasti siihen, että valtaosa Eurooppaa pelastui totalitarismilta.
- Kunnia Suuren Panfasisminvastaisen Sodan 1939-1945 Sankarikansalle Suomelle!
Mika Eiramaa, tutkija, KNFIJV

Kommentoi 32 kommenttia