Mediaa uhkaa paluu suomettumisen aikaan

Viikon verran on käyty erittäin analyyttista keskustelua journalismista, toimittajien ja poliitikkojen suhteista. Hienoa. Keskustelussa on myös  esitetty vallan hurjia analyyseja. Jos ne ottaisi todesta, mediaa uhkaisi paluu suomettumisen aikaan. 

Aamulehden entisen päätoimittajan Matti Apusen mielipiteistä syyskuun alussa sain sätkyn. Hän on tehnyt reippaan lehmänkäännöksen, kun journalistin työ vaihtui elinkeinoelämän lobbarin hanttihommiin. Nyt toimittajien pitäisi tunnustaa, mihin puolueeseen kuuluu, mitä aatetta kannattaa ja ketä äänestää.

Taivas varjele. Paluu suomettumisen ajan mediaan, puolueisiin sitoutuneeseen lehdistöön olisi katastrofi kansanvallalle. Juuri tuon ajan poliittinen kulttuuri oli salailun kulttuuria. Tietoja saivat vain ns. luottotoimittajat, jotka eivät tietenkään paljastaneet asioita lukijoille. Oli niin makoisaa olla poliitikkojen kaveri ja kehuskella kaverille, että minäpä tiedän, mutta en voi kertoa.

Tuon ajan puoluelehdistöä ei enää ole. Se kuoli omaan mahouteensa. Eikä tule, vaikka apuset sitä miten kaipaisivat takaisin.

Sen sijaan olen ollut iloisesti yllättynyt, miten analyyttista keskustelua perjantain Pressiklubissa silloin tällöin käydään. Viime perjantaina Jouni Tervo halkaisi analyysillaan asian ytimen. Käynnissä on muutosprosessi suomettumisen ajan menettelytavoista uudenlaiseen journalistiseen ja poliittiseen kulttuuriin. Vanha valta vanhoine tapoineen yrittää pitää kynsin hampain kiinni salailun kulttuurista.

En ole aivan varma, kuinka tässä taistossa käy. Media ja poliitikot ovat ajautuneet vaalirahajupakan ja rakenteellisen korruption myötä kohti konfliktia. Vaarana on, että poliitikkojen tekoja kaiveleva media nujerretaan. Samalla nujerretaan länsimainen demokratia. Ajaudumme uussuomettumisen aikaan. Kohta jokaisella ensimmäisen kauden kansanedustajallakin on oma luottotoimittaja. Jotenkin muistuu mieleen suomettumisen ajan kotiryssäjärjestelmä.

Median on syytä valmistautua todella tiukkoihin otteluihin. Sen tulisi tiedostaa se inho ja suoranainen viha, jota kansanedustajat toimittajia ja tiedotusvälineitä kohtaan tuntevat. Tapahtuipa mitä tahansa, julkisuus on aina pahasta. Malkaa ei suinkaan etsitä omista teoista, vaan ”pirun metiasta”, joka ei ymmärrä yhtään mitään mistään.

Poliitikkojen mediaviha on vaarallista. Tässä maassa on mediaa yritetty suitsia useammin kuin kerran. Oikeusministerinä Kari Häkämies esitteli laiksi sellaisen salaisten asioiden verkoston, että yksinkertaisempaa olisi luetella julkiset asiat kuin salassa pidettävät tiedot.

Toimittajien lähdesuojaa on yritetty heikentää moneen otteeseen. Viimeksi keväällä 2009 esitutkinta- ja pakkokeinolain uudistamista valmistellut toimikunta esitti, että lähdesuoja pitää murtaa jo esitutkintavaiheessa, kun nyt se voidaan murtaa vasta oikeudenkäynnissä ja hyvin tiukin ehdoin.

Vaikka hallituksen lakiesitykseen lähdesuojan heikennys ei sisälly, eduskunnassa on paineita muuttaa lakiesitystä. Jos lähdesuojaa heikennetään, poliitikot saavat jälleen tehdä mitä haluavat - eivätkä koirat perään hauku.

 Poliitikoille apua ja sivustatukea antaa oikeuslaitos. Se vähät välittää sananvapaudesta. Niinpä oikeuslaitos on rätkinyt medialle sananvapaustuomioita tuomioiden perään.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa (EIT) Suomi on saanut tähän mennessä12 tuomiota, joissa katsottiin Suomen loukanneen sananvapautta. Ruotsilla tuomioita on kaksi, Norjalla viisi ja Alankomailla neljä. Kaiken huipuksi EIT:ssä on vireillä ainakin kuusi juttua.

Suorastaan surulliseksi tulin, kun luin Jyrki Kataisen erityisavustajan Juho Romakkaniemen mielipidekirjoituksen Hesarista.

-         ”Median on suhtauduttava valtansa kasvun myötä itseensä samoin       kuin poliittisen järjestelmän vallankäyttäjiin.”

Herrajestas. Media ei käytä yhteiskunnallista valtaa eli tee päätöksiä, paljonko veroja nostetaan ja keneltä, rakennetaanko rautatietä ja ideaparkkeja sinne vai tänne, hoidetaanko ensiksi työkykyiset vai sairaat. Sen sijaan media kertoo kansalaisille, minkälaisia päätöksiä yhteiskunnallista valtaa käyttävät tekevät.

Siunatuksi lopuksi niin kansanedustajille, ministereille kuin politrukeillekin: tutustukaa Ruotsin tai Britannian demokratiaan ja mediaan. Takaan, että suomalainen poliitikko tulisi viikossa hulluksi ja rukoilisi pääsyä takaisin kiltin suomalaisen median ”ahdisteltavaksi”.